Mies surffaa internetissä

Kulukorvaus on yksi korvauksista, joihin kansalainen voi olla oikeutettu. Kulukorvausta voidaan maksaa eri tilanteessa oleville, kuten työssäkäyvälle tai työllistymistä edistävää palvelua käyttävälle.

Kulukorvaus itsessään ei välttämättä ole kaikille selvä termi. Tällä sivulla kerromme lisää kulukorvauksesta, kuka voi olla siihen oikeutettu sekä sen verotuksesta.

Ajatuksena on, ettei työntekijälle koidu työnteosta taloudellista menetystä. Korvausta maksetaan erilaisista hankinnoista tai kuluista, joita aiheutuu esimerkiksi matkustamisesta työkeikalle ulkopaikkakunnalle tai työvälineiden hankinnoista.

Työnteon ajatuksena ei ole aiheuttaa työntekijöille kuluja. Kun työntekijän ei tarvitse miettiä kuluasioita, voi hän keskittyä työhönsä. Mikäli korvattavia kuluja syntyy, työntekijän tulee säilyttää kuluihin liittyvät kuitit ja tositteet. Yritykset voivat vähentää kulut vielä omassa verotuksessa, sillä hankinnat on tehty työtä varten.

Mitä kulukorvaus tarkoittaa?

Kulukorvauksella tarkoitetaan, että henkilölle korvataan suoraan työstä aiheutuneita kuluja. Kuluja voi syntyä esimerkiksi matkalippujen ostoista, majoituskuluista, työvälineiden vuokrauksesta, parkkimaksuista jne. Tällaisiin kuluihin voidaan ottaa huomioon sellaiset kulut, jotka ovat aiheutuneet työstä

Jos työntekijä esimerkiksi tekee työkeikan ulkopaikkakunnalla ja joutuu matkustamaan sinne esimerkiksi junalla tai bussilla, lipun hinta korvataan. Lisäksi esimerkiksi majoituksesta saa kulukorvausta. Tällaisessa tilanteessa myös päiväraha tai ateriakorvaus voi tulla kyseeseen.

Työvälineistä sen sijaan haetaan korvausta omalla veroilmoituksella. Tällöin puhutaan tulonhankkimismenoista, joita voi hakea vähennettäväksi. Vähennyksiä voi saada esimerkiksi työtä varten ostetusta laitteesta, työvaatteista tai puhelinkuluista.

Myös kotimaan kokopäiväraha, osapäiväraha ja ateriakorvaus ovat kulukorvauksia. Kotimaan kokopäiväraha on 51 euroa, osapäiväraha 24 euroa ja ateriakorvaus 12,75 euroa. Kilometrikorvaus on 57 senttiä kilometriltä. Nämä ovat jonkin verran nousseet vuoden 2023 jälkeen.

Kulukorvauksia ei myönnetä sellaisista kuluista, jotka eivät liity työtoimintaan. Vaikka työntekijälle korvattaisiin matkustaminen ulkopaikkakunnan työpisteelle ja majoitus, kyseisen ajan huvituksista ja muista kuluista ei makseta korvauksia. Niinpä esimerkiksi omilla ostoksilla käynti, kauneudenhoito tai pelaaminen ei kuulu korvausten piiriin. Jos siis viihdykkeenä toimii työmatkan aikana suomalainen nettikasino ja sille on talletettu rahaa, ovat nämä työntekijän omia kuluja.

Kulukorvaus työllistymistä edistävässä toiminnassa

Kulukorvausta maksetaan myös työllistymistä edistävää palvelua käyttävälle. Tällöin kulukorvauksen maksaa Kela. Summa on kiinteä, 9 tai 18 euroa, riippuen tilanteesta.

Korvauksella korvataan matka- ja ylläpitokustannuksia. Työllistämistä edistävät palvelut, joiden aikana kulukorvausta voi saada, ovat esimerkiksi työvoimakoulutus, kuntouttava työtoiminta, työkokeilu ja koulutuskokeilu jne. Kulukorvausta maksetaan vain niiltä päiviltä, kun palveluun on osallistuttu. Kulukorvaus on verotonta tuloa.

Kela maksaa kulukorvauksen automaattisesti työttömyystuen yhteydessä eli sitä ei tarvitse hakea erikseen.

Kulukorvauksen verotus

Kulukorvaukset ovat verotonta tuloa. Tämä on helpotus heille, jotka miettivät, tuleeko veroja maksaa silloin, kun aiheutuneista kuluista ilmoitetaan. Kun kulukorvauksista ei tarvitse maksaa veroa, ei työntekijälle koidu tappiota edes verojen verran.

Jos henkilö työskentelee kevytyrittäjänä laskutuspalvelun kautta ja ilmoittaa laskua tehdessään kulukorvauksen, korvaus maksetaan hänelle palkkana. Henkilön tulee tämän jälkeen hakea verovähennystä kuluista oman veroilmoituksen kautta.

Työnantaja ja työntekijä voivat työsopimuksessa sopia, että palkka kattaa kaikki työnteosta aiheutuneet kustannukset. Tällöin palkasta maksetaan tavanomaiset kulut, kuten verot jne. Erilliset kulukorvaukset olisivat kuitenkin verovapaata tuloa, jonka vuoksi erillisten korvausten maksaminen voi olla järkevämpää.

Kulukorvauksista löytyy lisätietoa Verohallinnon sivuilta. Sieltä voi käydä tarkistamassa joitain ajankohtaisia korvausten summia.

Esimerkkejä kulukorvauksista

Jari on töissä Helsingissä, mutta joutuu lähtemään työmatkalle Turkuun. Siellä hän joutuu majoittumaan kahdeksi päiväksi. Jari saa korvauksen bussilipuista, hotellimajoituksesta sekä ruokakuluista.

Anneli työskentelee toimistossa Vantaalla. Hän kuitenkin siirtyy tekemään töitä kotonaan etänä. Annelin täytyy hankkia kotiinsa työtuoli. Hän voi hakea kulukorvausta työtuolin hankinnasta. Anneli hankkii myös tietokonepelin, mutta tähän hän ei saa korvausta, sillä ostos ei liity työhön, vaan vapaa-aikaan.

Kaisa aloittaa työt rakennustyömaalla, jossa hänen tulee käyttää turvakenkiä. Kaisa käy ostamassa turvakengät itse. Hän saa kulukorvauksen työkenkien hankinnasta.

Tässä vain muutama esimerkki kulukorvausten maksamisesta erilaisissa tilanteissa. Pääperiaatteena kuitenkin on, että työntekijä saa työstä hänelle aiheutuneet kulut takaisin korvauksena.

Omaan työhön liittyvät kulukorvaukset kannattaa selvittää, sillä ei ole tarkoitus, että työnantaja joutuisi kustantamaan kuluja työnteosta. Vaikka työnteko edellyttäisi siis esimerkiksi työvaatteiden hankkimista, toiseen työpisteeseen matkustamista junalla tai hotellissa yöpymistä, ei kuluista tarvitse stressata. Järjestelmä takaa, että tällaiset kulut korvataan.